keskiviikko 15. huhtikuuta 2009

39. Pölytippa

Oli hyvin kuuma ja kenraali joutui nukkumaan tuuletin yöpöydällä. Hän makasi sängyssä alasti selällään ja hiljaksiin kääntyilevä tuuletin helli hänen hikistä vartaloaan. Kenraalilla oli haalarin taskussa kaksi paksua tussia maitotonkkien merkkaamiseen – musta ja punainen. Hän kävi hakemassa ne ja istuutui sängyn reunalle.

Hikitippa kasvoi kenraalin nenänpäässä ja hän näki sen sisällä heijastuksen linnasta. Ei satulinnasta, vaan sotilaallisesta linnoitteesta, jossa oli kova kiire meneillään. Hän kuuli ääniä, ei tipan sisältä, vaan ulkoa. Hikitippa oli kasvanut täyteen mittaansa ja irtaantui kenraalin nenästä. Kenraali seurasi pitkään, kun se tippui kohti lattiaa ja kuinka linnoitustoiminta sen sisällä jatkui tipan räjähtämiseen asti. Kun se räjähti lattiaan osuessaan niin se pakotti pölyä ilmaan ja pölyhiukkaset alkoivat kieppua laajoissa ymyrän kaarissa.

Räjähtäessään tipasta muodostui dynamiikan voimista lukuisia pienempiä tippoja, jotka lensivät ympäränkaaresta ulos. Kenraali näki taikurin silmin, kuinka tankin kranaatti osui marssivien miesten rivistöön tiellä vuoriston laaksossa.

Hän tunsi, kuinka hikeä alkoi kertyä eri puolilla naamaa ja päänahkaa ja kuinka pienet hikinorot lähtivät vaeltamaan kohti nenäänsä. Sinne muodostui taas uusi tippa ja sen sisällä näkyi arabeja ja sotilaita vanhat englantilaiset kypärät päässään. Tippa irtosi, tippui ja kohtasi lattian. Pöly nousi ilmaan.

Kenraali synnytti useita tippoja. Hän pystyi kontrolloimaan myös hien muodostuksen alkulähteitä ja näki tipoissa dramaattisia ilmestyksiä Mesopotamiasta, Egyptistä, Foinikiasta, Antiikin Kreikasta, roomalaisista autiomaassa, kallioon kaivetuista kylistä, kiihkeistä uskovaisista Kristuksen kuoleman jälkeen, arabeista, afrikkalaisista, intialaisista, persialaisista, juutalaisista kauppiaista, ristiretkeläisistä, Bysantista ja Venetsiasta.

Hän näki ratsain liikkuvia barbaarien laumoja ja juottoloita, porttoloita ja kirjureita. Hän näki haaremeita ja suunnattomia rikkauksia. Hän näki laivoja satamissa täynnä vieraita esineitä. Hän näki puutarhoja ja kastelujärjestelmiä sekä suunnistukseen tarvittavia laitteita.

Hän näki vanhoja kaupunkeja ja monumentteja aavikolla. Hän näki joukkoitsemurhan ja hän näki joukkoraiskauksen. Hän näki tien mitallisen ristiinnaulittuja miehiä ja hän näki yksinäisen tummakaapuisen hahmon kynttilän kanssa kellarissa. Toisen hahmon hän näki pölyisessä luolassa ja kolmannen ohjastamassa laivaa.

Hikipisaroiden virtaan sekaantui kirkkaitten kyynelten virta, joka johtui siitä avuttomuudesta, että hänen annettiin nähdä tämä kaikki. Kaikissa kuvissa hän tunsi, mikä oli oikein ja mikä oli väärin. Hän oli tuomari, mutta ei voinut vaikuttaa siihen, mitä pisaroissa näki tai miten hän näkyjä tuli tuomitsemaan.

Hän näki oman isänsä taivaassa. Hän näki oman hallittavan hulluutensa veljensä järven pintaan heijastuvissa kasvoissa. Hän tunsi, että jokainen pisara, joka hänestä syntyi, oli vain pisara. Ei ollut niin, että ne olisivat olleet hänen ennen elettyjä elämiään. Eikä myöskään ollut niin, että hän olisi ollut paikan päällä todistamassa näitä tapahtumia. Oli niin, että kaikki nämä tapahtumat viimeisintä atomia myöten olivat säilyneet ilmassa, avaruudessa ja projisoituivat nyt hänen synnyttämiinsä hikipisaroihin. Mikään ei ollut hävinnyt, eikä mitään oltu unohdettu.

Pisarat kävivät raskaammiksi ja pöly nousi yhä korkemmalle niiden iskeytyessä lattiaan. Pian pisarat alkoivat tömistä lattialle pudotessaan. Pölyn alta lattia muuttui harmaaksi kiveksi ja aurinko alkoi lämmittää kenraalin alastonta vartaloa. Töminän rytmi tiheni ja sekosi toisiin vastaviin rytmeihin. Pölyisellä lattialla liikahti nahkasandaaliin puettu jalka – töminä tuli lukuisista askelista.

Kenraali nosti katseensa pisararadastaan ja huomasi istuvansa suurella kivetyllä areenalla. Hän tarkisti, olisiko todellakin alasti ja kyllä oli. Hän istui munasillaan kivenlohkareella pölyisällä areenalla, jolla oli seinät ja katto. Katto oli niin korkealla, että sisällä oli pilviä. Linnut lentelivät ja areenalla käveli ihmisten seassa villieläimiä – gepardeja, leijonia, paviaanilauma, villisikoja...Ihmisiä käveli rauhallisesti eri suuntiin ja moni oli pysähtynyt käymään keskustelua. Kukaan ei piitannut siitä, että kenraali oli ilman vaatteita.

Ensin tuli valkopukuinen vanha mies, joka kertoi enemmän, miksi druusi oli tullut puhumaan kenraalille ja miten druusit olivat ylläpitäneet vanhaa tietoa viisi tuhatta vuotta. Hän näytti elämän puun.

Sitten tuli englantilainen upseeri, joka kertoi kouluttaneensa juutalaisia sotilaita ja joka korosti kirjan ihmisten mystiikan yhteneväisyyttä, mutta että paikkatieto olisi tärkeämpää kuin lukeminen.

Israelilainen nuori sotilas puhui mustasta auringosta ja kuolemassa vapautuvasta energiasta.

Persialainen sanoi, että polarisaatioissa on tärkää löytää se kohta, jossa akselit kohtaavat. Hän puhui intialaisesta ja kreikkalaisesta filosofiasta ja kiirehti sanomaan, että kunnioitti juutalaista mystiikkaa.

Pölyisiin haarniskoihin sonnustautuneet johanniitta ja roomalainen sanoivat, että se on täällä ja ristiretkeläinen kopautti miekallaan maata. Maa pölysi ja se pölysi myös ohi kulkevan sumerilaisen sandaaleista.

Kaiken maailman tietäjät näyttivät viihtyvän keskenään, kuten myös kaikenlaiset sotilaat faaraoiden egyptiläisistä PLO:n sisseihin. Yhteistä kaikille heille oli se, että he luottivat oman aseensa toimintavarmuuten.

Hän näki Siriuksen miehet, jotka sanoivat, että valittu kansa on kaikkialla, pian on heräämisen aika. Osa miehistä on nukkunut vuoren alla miljoonia vuosia. Kirjureita oli kaikkialla kirjaamassa ylös omia, muitten ja yleisiä ajatuksia.

Kesti ikuisuuden, ennen kuin kenraali oli keskustellut kaikkien kanssa hallissa.

Aamuyöllä kenraali lähti tolstoilaistilalta ennen ihmisten heräämistä ja alkoi etsimään lähistöltä druusikylää, joka löytyi viiden tunnin marssimisen jälkeen. Druusien kahvila oli auki ja pölyinen kenraali puikkelehti sisään kahisevien vihreiden ja oranssien muovisuikaleiden välistä. Hän ei osannut arabiaa ja yritti selvittää englanniksi eilistä tapaamistaan druusin kanssa navetassa ja näkemästään pisara-asiaa.

Kenraalille nyökkäiltiin hyväntahtoisesti ja hänelle tarjottiin aamupalaksi pitaleipää, salaattia, humusta ja coca-cola. Aamiaista nauttiessaan hän piirsi paperille itsensä katselemassa pisaroita pölyhiukkasten kieppuessa ympyrää. Hän piirsi ristiritarin ja juutalaisen sotilaan, vanhan foinikialaisen purjelaivan ja tuhruisen mystikon. Druusit kerääntyivät hänen piiroksensa ympärille ja veivät sitten aamupalan jälkeen voipuneen kenraalin nukkumaan teehuoneensa yläkertaan.

Nukuttuaan hetken kenraali havahti pystyyn ja painui takaisin alakertaan. Miehistö oli vaihtunut. Kolme viisaan näköistä vanhaa miestä katsoi kenraaliin ja nurkkapöydässä istui juutalainen mustassa pölyisessä puvussa ja kipa päässä. Yksi vanhuksista toi kenraalille kupin makeaa minttuteetä ja kaatoi pullotettua vettä lasiin. Sitten hän haki kenraalille kuluneen riipuksen, jossa oli kanan merkki. Toinen vanhuksista puhui hieman ja nurkkapöydän juutalainen käänsi: ”He sanovat, että sinun on aika lähteä. He sanovat, että osaavat keittää myös kahvia.”

Kenraali selitti juutalaiselle näyistään ja mitä navetassa oli tapahtunut ja ettei hän halunnut mitenkään loukata druuseja, mutta että hän kuvitteli pitävän tulla tänne saamaan lisää tietoa – lisää selvyyttä.

”Sinun on aika lähteä.”

Kenraali oli pettynyt ja olonsa surkea. Hän oli kiihkeästi toivonut saavansa selityksen näyilleen druuseilta ja sille, miksi he olivat valinneet hänet navetan ilmoitukselle. Kenraali joi minttuteensä, käveli ovelle, nyökkäsi juutalaiselle ja kolmelle druusivanhukselle hyvästiksi ja astui paahtavaan päivään.

Oven avautuessa ilmaan räjähti korvia huumaavan kirkas naisten kas-kas -huuto, jota seurasi konetuliasein ilmoille lauotut sarjat. Joku hakkasi palmunoksalla maata, toinen puserolla. Naiset kiljuivat ja kielensä hyppivät villisti suussa. Pöly nöysi kohti taivasta. Juutalainen tuli kenraalin taakse ja tuuppasi hänet kadulle. Ihmiset kiljuivat, taputtelivat selkän ja ohjasivat häntä kohti tietä, josta hän oli tullutkin ja jättivät hänet sitten kylän reunalle yksin. ”Älä lue Tooraa väärin päin - keskity sivulauseisiin. Hyvän ja pahan tiedon puu - itämaiden kolme viisasta miestä - tule pian takaisin!”, sanoi juutalainen.

Kenraali marssi takaisin tolstoilaisten luo ja futuristin ja peilimiehen jakamalle asuntovaunulle. Oli jo myöhä, mutta häntä oli jaksettu odottaa. Futuristi avasi oven ja kutsui peremmälle. ”Ei, kyllä minä nyt painun tästä suorinta tietä pehkuihin.” Kenraali sanoi. ”Lähden saattamaan.” Virkkoi peilimies ja pisti nahkaiset pölyiset sandaalit jalkaansa.

Yhdessä he kävelivät kenraalin asuntovaunulle ja peilimies avasi oven. ”Kielimiehiä.” Hän sanoi. ”Hyvää yötä.” Kenraali toivotti hyvät yöt ja pisti valot päälle.

Kielimiehiä. Seinät olivat täynnä kirjoituksia punaisella ja mustalla tussilla. Tekstejä arameaksi, englanniksi, persiaksi, akkadiksi, kreikaksi lineaari a:lla, b:llä ja foinikialaisilla aakkosilla, hepreaksi, ranskaksi, arabiaksi...lattiasta kattoon eri käsialoilla, seassa muutama piirustus, hieroglyfejä ja symboleja. Nuolenpääkirjoitusta painettuna yöpöydän kynttilän steariiniin. Vessassa oli tekstiä, sänky oli kirjoitettu, lamppuun oli piirretty kana. Kenraali muisti lahjaksi saamansa riipuksen ja otti sen taskustaan. Kana oli sama. Kenraali muisti commedia dell´arte hahmonsa ja frakin liperien väliin tungetun vessaharjan. Hän pelkäsi itseään, tekstiä oli niin paljon ja hän osasi myös lukea kaiken kirjoittamansa, kaikilla eri kielillä. Seiniin oli kirjoitettu kaikki nuo keskustelut viimeöisten henkilöiden kanssa.